Nykyisin käytössä oleviin atomikelloihin, hektisiin aikatauluihin sekä talvi- ja kesäaikoihin on tultu pitkä matka. Ensimmäiset mekaaniset kellot tulivat Suomeen kyllä jo 1500-luvulla (Turku, Olavinlinna), mutta vielä 1800-luvulle tultaessa Suomessa ei ollut valtakunnallista, yhtenäistä, kellonaikaa. Jokaisella paikkakunnalla noudatettiin paikallista aurinkoaikaa: harvalukuisat kellot käännettiin näyttämään kahtatoista Auringon ollessa etelässä.

 

1700-luvulla tähtitieteilijät huomasivat Auringon epätasaisen kulun ja kehittivät keskiaurinkoajan. Suomessa tämä ajantasaus otettiin huomioon vuoden 1833 almanakassa. Samalla almanakan auringon nousu- ja laskuajat siirryttiin kirjaamaan Turun ajoista Helsingin aikoihin.

 

Lennättimien ja rautatieliikenteen tulo sekä teollistuminen tekivät välttämättömäksi aikajärjestelmän yhtenäistämisen. Helsinki-Hämeenlinna-radalla käytettiin alusta alkaen Helsingin paikallisaikaa, mutta 1870 valmiiksi saatu Riihimäen-Pietarin-rata toi päänvaivaa. Sovittiin, että rautatieaikatauluissa Kaipiaisiin asti noudatettiin Helsingin aikaa ja sieltä eteenpäin Pietarin aikaa. Näiden ero oli reilut 20 minuuttia. Aleksanteri III määräsi vuonna 1888 käytettäväksi vain Helsingin paikallisaikaa.

 

Suomessa käytettiin 12 tunnin ajanlaskua. Junaliikenteen, silloin jo minuuttitarkkojen, aikataulujen vaihtelevat merkinnät aiheuttivat sekaannuksia. Nykyinen klo. 18:09 saatettiin merkitä esim. 6.9 j.p.p (eli yhdeksän minuuttia yli kuuden jälkeen puolenpäivän) tai 6.09 i.p. 24-tuntinen ajanlasku otettiin käyttöön 1920-luvulla, aiheuttaen sekin aluksi hämmennystä.

 

Nykyiset aikavyöhykkeet laitettiin maailmalla alulle 1872. Niistä sekä nollavyöhykeen sijainnista päästiin sopuun vuoden 1884 Washingtonin kansainvälisessä kokouksessa. Suomi päätyi It-Euroopan ajan vyöhykkeelle, kaksi tuntia edelle nollapisteen, Greenwichin, aikaa.

 

Venäjän keisari ei antanut lupaa yhtenäisen ajan käyttöönottoon. Kulku- ym. yhteyksien parantuessa Helsingin aika kuitenkin pikkuhiljaa levisi käytettäväksi myös syrjäisemmillä seuduilla. Suomessa saatettiin tehdä päätös vyöhykeajan käyttöönotosta vasta itsenäistymisen jälkeen. Muutos tehtiin vuoden 1921 vappuyönä. Silloin, kello 24, kaikkia kelloja siirrettiin 20 minuuttia 10,9 sekuntia eteenpäin. Suomen historiasta puuttuu siten 1.5.1921 aikaväli 0.00 – 0.20.

 

 

KELLOT

 

Ns. tupakellot olivat yleisimpiä suomalaisten ajannäyttäjiä. Niitä aloitettiin tuomaan maahan Saksasta 1860-luvulla.

 

1800-luvun alussa taskukellot olivat ylellisyysesineitä. Niihin oli varaa vain varakkaimmilla. Teollinen sarjatuotanto toi pikkuhiljaa markkinoille halvempia kelloja ja vuosisadan lopulla ne olivatkin jo “jokamiehen” käyttöesineitä.

 

 

Lähteet:

Kellomuseo

Yliopiston almanakkatoimisto

Wikipedia